Local Manager, Kajaani – Tule Mukaan Rakentamaan Menestystä!
Local Manager – Tule Mukaan Rakentamaan Menestystä!
North FIN, Kajaani
Toimintamme laajentuessa Kainuun alueelle haemme joukkueesemme uutta vahvistusta.
Voimatel on valtakunnallinen tietoverkkojen toteuttaja, jolla on vahva rooli kriittisen infrastruktuurin rakentajana ja ylläpitäjänä. Meillä työskentelee yli 600 ammattilaista eri puolilla Suomea, ja toimintamme perustuu yhdessä tekemiseen, luotettavuuteen ja jatkuvaan kehittämiseen. Nyt etsimme joukkoomme uutta Local Manageria vastaamaan alueyksikkömme operatiivisesta toiminnasta.
Tehtäväkuvaus
Esihenkilönä johdat alueyksikkösi päivittäistä operatiivista toimintaa. Vastaat resurssien hallinnasta, työtoteutuksen suunnittelusta ja aikataulutuksesta sekä johdat tiimiäsi tavoitteellisesti. Huolehdit henkilöstön hyvinvoinnista, osaamisen kehittämisestä ja motivaatiosta sekä varmistat, että työ toteutetaan turvallisesti, laadukkaasti ja toimintamalliemme mukaisesti. Rooliin kuuluu myös aktiivinen osallistuminen käytännön tehtäviin silloin, kun tilanne sitä vaatii. Kokemus esimerkiksi suunnittelusta ja projektien vetämisestä on eduksesi.
Vastaat esihenkilöroolissa alueyksikkösi tuotannon (yksittäistyöt ja projektit) tehokkuudesta, toimitusvarmuudesta sekä henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydestä. Huolehdit töiden kustannusten ja laskutusperusteiden oikeellisuudesta sekä varmistat, että laskutus tehdään ajallaan ja sovitulla tavalla. Tehtäviisi kuuluu myös osallistuminen tarjousten valmisteluun, kustannusarvioihin ja resursointitarpeiden ennakointiin yhteistyössä Head of Regionin kanssa. Seuraat ja raportoit tiimien tuloksia, tuotannon tunnuslukuja ja poikkeamia sekä viet käytäntöön Head of Regionin ja Operations liiketoiminnan ohjeistuksia ja päätöksiä johtamisjärjestelmämme mukaisesti.
Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, alihankkijoiden ja sisäisten sidosryhmien kanssa, edustat Voimateliä asiakasrajapinnassa ja ylläpidät hyviä suhteita paikallisiin sidosryhmiin. Lisäksi osallistut alueyksikön budjetointiin ja ennusteiden laadintaan sekä edistät aktiivisesti työhyvinvointia, turvallisuutta ja jatkuvaa kehittämistä.
Odotamme sinulta:
- Kokemusta operatiivisesta johtamisesta ja esihenkilötyöstä
- Vahvaa osaamista resurssien hallinnassa ja työtoteutuksen suunnittelussa
- Erinomaisia viestintä- ja yhteistyötaitoja
- Tavoitteellisuutta ja kykyä motivoida tiimiä
- Kykyä seurata ja raportoida tuloksia sekä analysoida poikkeamia
- Erinomainen kirjallinen ja suullinen ilmaisutaito: kyky tuottaa selkeää, vakuuttavaa ja kohderyhmälle sopivaa materiaalia eri tarkoituksiin
- Sitoutumista työhyvinvointi-, turvallisuus- ja laatuvaatimusten noudattamiseen
- Kokemusta budjetoinnista ja ennusteiden laadinnasta
- Valmiutta edustaa Voimateliä asiakasrajapinnassa ja ylläpitää hyviä yhteistyösuhteita
Mitä tarjoamme sinulle:
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen esihenkilötehtävän, jossa pääset vaikuttamaan alueyksikkösi toiminnan kehittämiseen. Pääset työskentelemään osana osaavaa ja sitoutunutta työyhteisöä, jossa arvostetaan avoimuutta, yhteistyötä ja työturvallisuutta. Saat tueksesi Voimatelin toimintamallit ja osaamisverkoston sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Tarjoamme myös kattavat henkilköstöedut joista voi luka lisää kotisivuiltamme: meillä töissä.
Hae mukaan! .
Jos koet olevasi etsimämme Local Manager ja haluat tulla mukaan rakentamaan tulevaisuuden tietoverkkoja, lähetä hakemuksesi ja CV viimeistään 8.3.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa: Jussi Antikainen, Head of Region, p. 044 723 7517 / jussi.antikainen@voimatel.fi. Jussi on tavoitettavissa puhelimitse 24.2 klo 9:00-11:30 ja 3.3 klo 10:00-12:00 ja sähköpostitse milloin vain.