Ihmiset rakentavat yhteydet – Voimatel palkitsi ansioituneita esihenkilöitä
Esihenkilöpäivät kokosivat yhteen Voimatelin esihenkilöt eri puolilta Suomea pysähtymään, oppimaan ja jakamaan ajatuksia hyvästä johtamisesta. Yhdessäolon ja keskustelun lisäksi tapahtumassa palkittiin ansioituneita esihenkilöitä, jotka omalla työllään ovat rakentaneet yhteyttä tiimeihin, asiakkaisiin ja koko Voimatelin kulttuuriin.

Palkitut esihenkilöt muistuttavat, että The Power of Connection ei ole vain teknologiaa. Se on ihmisiä, jotka uskaltavat kuunnella, kannustaa, tehdä päätöksiä ja luoda tilaa yhdessä onnistumiselle. Heidän työnsä näkyy Voimatelin kulttuurissa joka päivä. Tällaisella johtamisella syntyy luottamus, yhteishenki ja onnistumiset.
Vuoden esihenkilö – Petteri Pitkänen
Aluepäällikkö, Länsi- ja Etelä-Suomen mobiiliverkot

Turusta kotoisin oleva Petteri Pitkänen on toiminut Voimatelissa jo 13 vuotta. Tällä hetkellä hänen vastuullaan on noin 60 hengen organisaatio, joka kattaa niin huollon, ylläpidon kuin mobiiliverkkojen rakentamisen.
Petteri on Voimatelilla pitkän linjan esihenkilö, joka on keitetty monenlaisissa liemissä. Vuoden esihenkilö -palkinto napsahti kyvystä johtaa tiimiä tuloksellisesti ja Voimatelin strategian sekä tavoitteiden mukaisesti.
Petteri kuvaa omaa johtamistyyliään helposti lähestyttäväksi mutta selkeäksi.
”Minun johtaminen perustuu sosiaaliseen kohtaamiseen ja avoimuuteen, mutta päätökset teen jämäkän suoraviivaisesti. Uskon reiluuteen ja siihen, että rajoja on vedettävä selkeästi. Se tuo varmuutta ja oikeudenmukaisuutta kaikille.”
Tiiminsä arkea hän haluaa johtaa ihmisenä ihmiselle.
”Pyrin osallistamaan, kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Ihmisten kanssa keskustellaan myös muusta kuin työstä, koska sillä tavalla syntyy aito yhteys ja luottamus.”
Palkinto oli Petterille hieno, mutta hämmentävä hetki. Myös viime vuonna palkinnon pokanneena hän ajatteli, ettei meriittejä jaella kahta vuotta putkeen.
”Olen ehkä hieman huono tilanteissa, joissa minua huomioidaan näin isosti, eli ennemmin soisin palkinnon koko porukalle. Joukkueurheilu- ja sotilastausta ovat opettaneet minulle, että onnistuminen on aina yhteispeliä.”
Vuoden suunnannäyttäjä – Arttu Leppänen
Tiimipäällikkö, Pirkanmaan valokuituverkon suunnittelu ja rakentaminen

Tampereella työskentelevä Arttu Leppänen tuli Voimatelille alunperin suunnittelijaksi vuonna 2020. Pari vuotta myöhemmin hän aloitti tiimipäällikkönä. Hänet palkittiin Vuoden suunnannäyttäjä -palkinnolla, jonka perusteluissa kehuttiin muun muassa hänen innostavaa ja aikaansaavaa asennettaan.
”Meillä on nuori ja innokas porukka, jonka olen saanut palkata itse. Yksin en saisi mitään aikaiseksi. Luottamus on kaiken perusta, sillä silloin kun se toimii, voi kuka tahansa nostaa minkä tahansa asian esiin. Se on meidän tiimin vahvuus.”
Myös tiimin tulos vaikutti palkinnon nappaamiseen. Arttu kertookin, että viime vuosi on ollut täynnä toimintatapojen kehitystä ja uusien asiakkuuksien rakentamista.
”Mietimme tiimin kesken, millainen on meidän tapa toimia uusien asiakkaiden kanssa. Halusimme katsoa asioita ihan uudesta näkökulmasta. Kehitimme omaa järjestelmää ja uusia sähköisiä lomakkeita, jotka vähensivät työvaiheita.”
Arttu näkee tiimin kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena jatkossakin.
”Olemme edelleen nuori tiimi ja jatkuva osaamisen kasvattaminen on meille tärkeintä. Osa tiimistä on alalla ihan uusia, osalla suunnittelijoista taas on vahva asentajatausta, mikä tuo valtavasti käytännön näkemystä. Haluan tukea kaikkea oppimista.”
Arttu itse saa inspiraatiota omaan esihenkilötyöhönsä tiimiltään.
”Yhdessä meillä on hirmuinen tekemisen meininki ja keskitymme työntekoon todella. Kaikilla on halu tehdä ja onnistua yhdessä. Viimeisimmässä työfiiliskyselyssä meidän tiimin eNPS oli yli 80. Se kertoo jotain meidän yhteishengestä.”
Vuoden yhteistyön rakentaja – Harri Lähteinen
Fixed Networks -liiketoimintayksikkö

Harri Lähteinen toimii Voimatelin Fixed Networks -liiketoimintayksikössä ja tunnetaan siltojen rakentajana ihmisten, tiimien ja erityisesti eri liiketoimintayksiköiden välillä.
Vuoden yhteistyön rakentaja -tunnustuksen perusteluissa häntä kuvataan huumorintajuiseksi joukkuepelaajaksi, joka innostaa ja luo me-henkeä. Johtajana hän antaa aidosti muiden ideoille tilaa, on kiinnostunut yhteistyöstä yli rajojen ja osallistuttaa porukan tarvittavalla tarkkuudella hallittuun muutokseen.
“Olin ihan aidosti yllättynyt tästä palkinnosta, en osannut sitä odottaa. Oli kyllä todella mukava ja positiivinen yllätys.”
Harrilla ei ole suorassa alaisuudessa suurta joukkoa, mutta hänen roolinsa kattaa laajan kokonaisuuden. Hän johtaa viittä aluepäällikköä, joilla puolestaan on omat tiiminsä ja asiakkuutensa.
“Oma tehtäväni on auttaa kaikkia onnistumaan tehtävissään. Se, että koko ketju toimii, on kaikkein tärkeintä. En tee tätä yksin, vaan meidän eri liiketoimintayksiköt tekevät valtavasti töitä tiimien välisen yhteistyön eteen. Minä pyrin tukemaan ja mahdollistamaan sitä.”
Harri korostaa, että Voimatelin vahvuus on teknisessä osaamisessa, mutta kilpailukyky tulee siitä, kun eri yksiköt tekevät laaja-alaisesti yhteistyötä.
“Ja se pitää pystyä näyttämään myös asiakkaalle. Kokonaisuutena Voimatel on huipputiimi ja sen yhteistyön kautta me pärjäämme tässä markkina- ja kilpailutilanteessa.”
Kuluneen vuoden aikana Harri on ollut mukana monissa asiakkuuksissa, projekteissa ja erilaisissa kehitystöissä. Hän näkee johtamisen ennen kaikkea ihmislähtöisenä työnä.
“Kun asioita vie positiivisella kulmalla eteenpäin, niin hyviä asioita alkaa tapahtua. Se ikään kuin ruokkii itse itseään. Parasta on se, kun pystyn auttamaan ja ohjaamaan ihmisiä eteenpäin, vaikka arjen jutut eivät aina ole helppoja.”
Vuoden onnistuja – Jani Rantanen
Myynti- ja avainasiakkuuspäällikkö
Jani Rantanen palkittiin Vuoden onnistuja -tunnustuksella määrätietoisesta työstään vaativien asiakasprojektien läpiviennissä ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien rakentamisessa.
Jani tuli Voimatelille kahdeksan vuotta sitten yrityskaupan kautta, kun Voimatel osti hänen oman yrityksensä liiketoiminnan. Samalla hän sai vastuulleen uuden ja kasvavan Huawein asiakkuuden, jota lähti käytännössä rakentamaan nollasta.
“Se asiakkuus oli silloin ihan alkutekijöissään, mutta lähti nopeasti lentoon. Aloin rakentaa Voimatelin sisällä ihan omaa projektitiimiä, joka otti asiakkaan isot tarpeet hoidettavakseen.”
Huawei-projektien rinnalla Janin vastuulla olivat myös Nokian suuret hankkeet.
“Vaihdoimme vanhaa laitekantaa uuteen 5G-kyvykkyiseen laitteistoon. Se tarkoitti noin 1100 tukiasemaa vuodessa ympäri Suomen, käsivarresta etelään ja aina saaristoon saakka. Siinä asentajat pääsivät seikkailemaan kaikenlaisessa säässä ja ympäristöissä.”
Erityisen ylpeä hän on siitä, miten nämä monivuotiset projektit saatiin loppuun vuodenvaihteessa.
“Viiden vuoden puristus saatiin kunnialla maaliin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Tällaiset projektit eivät ole koskaan yksilösuoritus. Onnistuminen on ollut kiinni erinomaisesta projektitiimistä ja koko Suomen kattavasta osaajaverkostostamme. Mutta onhan se aina mukavaa saada tunnustusta. Ei voi olla kuin tyytyväinen.”
Projektien päätyttyä Jania odotti jo uusi haaste. Hän siirtyi vuoden alussa myynti- ja avainasiakkuuspäälliköksi, ja sai vastuulleen täysin uuden liiketoiminta-alueen rakentamisen.
“Energiavarastot ovat teollisuusmittaluokan voimalaitoksiin ja energiavarastoihin liittyviä palveluja, joihin Voimatel tähtää tulevina vuosina. Käytännössä nyt rakennetaan taas ihan uutta asiakkuutta ja liiketoimintaa.”
Omassa projektijohtamisessaan hän painottaa selkeyttä ja luottamusta.
”Ensin määritellään selkeät prosessit ja raamit, missä toimitaan, ja sen jälkeen annetaan vapaus toimia niiden sisällä. Se on tärkeää, koska kun ammattilaisille antaa vapauden, se myös tuntuu hyvältä. He kokevat, että heillä on päätösvaltaa ja vastuuta.”
Hän painottaa myös oikeanlaisen tiimihengen rakentamista.
“Henkilökemioiden on toimittava. Mielestäni olen onnistunut kokoamaan tällaisen tiimin ja määrittelemään jokaisen tehtäväalueet selkeästi. Kun kaikki tietävät mitä tekevät, toimii homma käytännössä kuin itsestään.”
Urallaan Jani on nähnyt, että uuden äärellä epäröinti on normaalia. Hänen viestinsä muille esihenkilöille on kannustava.
“Jos tulee jotain uusia hankkeita, niin ryhtyy vaan tekemään ja luottaa omaan ammattitaitoon. Voimatelilta löytyy aina tukea ja osaamista ympäriltä. Tekeminen on paras tapa oppia ja silloin työ pysyy mielekkäänä.”
Esihenkilöpäivillä 2025 palkitut
Vuoden esihenkilö – Petteri Pitkänen
Vuoden suunnannäyttäjä – Arttu Leppänen
Vuoden yhteistyön rakentaja – Harri Lähteinen
Vuoden onnistuja – Jani Rantanen
Vuoden tulokas – Päivi Lahtinen, julkaisemme Päivistä ja hänen palkinnostaan juttua myöhemmin.
Onnittelut kaikille palkituille ja kiitos kaikille esihenkilöille erinomaisesta yhteistyöstä.