DNA ja Voimatel solmivat merkittävän tietoverkkojen sopimuksen

Voimatel on allekirjoittanut teleoperaattori DNA:n kanssa kolmen vuoden rakentamisen ja ylläpitosopimuksen, jossa Voimatel vastaa DNA:n kiinteiden ja langattomien televerkkojen rakentamisesta ja laiteasennuksista. Sopimus kattaa myös kuluttaja- ja yritysasiakkaiden asiakastoimitukset.

Voimatel tuottaa palveluita DNA:lle laajasti koko Suomessa. Sopimuksen arvo on yli 40 M€ ja on jatkoa usean vuoden kestäneelle hyvälle kumppanuudelle.

”Voimatel on ollut DNA:lle hyvä yhteistyökumppani jo vuosien ajan, ja olemme iloisia siitä, että yhteistyö uuden sopimuksen myötä jatkuu edelleen. Voimatelin kanssa on hyvä ja tuloksellista toimia, koska he aidosti kuuntelevat asiakasta ja ovat valmiita kehittämään toimintaansa asiakkaan palautteen mukaan”, sanoo DNA:n siirtoverkoista vastaava johtaja Mikko Kannisto.

”DNA:n kanssa tehty sopimus on tärkeä osoitus hyvästä kumppanuudesta ja jatkuvuudesta, jossa yhteistyössä olemme onnistuneet varmistamaan DNA:n asiakkaille hyvän ja toimivan palvelun. Haluan kiittää tässä yhteydessä Voimatelin ja DNA:n henkilöstöä, jotka mahdollistavat toimivan yhteistyön”, toteaa Timo Rask, Voimatel Oy:n toimitusjohtaja.

 

Lisätietoja

DNA Oyj
Mikko Kannisto, johtaja
Tel: +358 44 590 2527, mikko.kannisto@dna.fi

Voimatel Oy
Timo Rask, toimitusjohtaja
Tel: +358 50 361 9246, timo.rask@voimatel.fi

 

DNA lyhyesti

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Voimatel lyhyesti

Voimatel Oy on sähkö- ja tietoverkkojen suunnittelu-, rakennus- ja kunnossapitopalvelutuottaja. Asiakkaitamme ovat sähköverkko- ja energiayhtiöt sekä tietoliikenneoperaattorit ja laitevalmistajat. Tämän lisäksi toimitamme alueellisesti palveluita julkishallinnolle ja teollisuusyrityksille.
Liikevaihto vuonna 2017 oli 113,6 milj. euroa ja vuoden 2018 liikevaihto tulee olemaan yli 125 M€.
Voimatel tarjoaa palveluita noin 900 palvelualan ammattilaisen voimin Suomesta, Virosta ja Puolasta käsin. Tämän lisäksi meillä on kestävät ja luottamukselliset suhteet kaikkiin johtaviin alihankkijoihin ja laitevalmistajiin. Voimatel Oy:n omistaa 100 %:sti Osuuskunta KPY.