Voimatel rakentaa sähköautojen latauspisteitä


Voimatel toimi Recharge Finlandin kumppanina Suomen suurimman julkisen suurteholatausaseman Juustoportti Kuopion toteutuksessa. Artikkelin kuva: Tuomas Sauliala

 

Sähköinen liikenne kehittyy voimakkaasti. Voimatelin energiapalveluissa edistetään liikenteen hiilineutraaliutta rakentamalla sähköautojen latausverkostoa eri puolille Suomea useamman palveluntuottajan yhteistyökumppanina. Sähköisen liikenteen palvelut kattavat latauspisteiden suunnittelun, asennuksen ja kytkennän kiinteistö- tai jakeluverkkoon sekä latausasemien huollon ja ylläpidon.

Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli lähes 100 000 sähköautoa, joista lähes neljäsosa täyssähköisiä. Jotta liikenteen päästöt saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä, tulisi fossiilittoman liikenteen työryhmän mukaan teillämme liikkumaan lähivuosina jopa 700 000 sähköautoa, joista vähintään puolet on täyssähköautoja.​ Tarjoamalla sähköautoilijoille riittävän määrän moderneja latausasemia mahdollistamme puhtaamman huomisen.

 

Kartoituskäynnistä sähköisen liikenteen tulevaisuuteen

Voimatelin energiapalveluiden tiimi- ja tuotepäällikkö Arto Kettusen mukaan Voimatel on toteuttanut huomattavan määrän muun muassa julkisia sähköautojen latauslaiteratkaisuja sekä latauspisteitä talo- ja kiinteistöyhtiöille. Ensimmäiset maksimiteholtaan 22 kW:n latauspisteet asennettiin vuonna 2017, jonka jälkeen kehitys on ollut huimaa. Nykyiset julkiset latausjärjestelmät on tehty 1250 A liittymämitoituksilla, jossa yksittäisen latauslaitteen teho voi olla 300 kW. Latauslaitteiden tehot ovat kasvaneet, ja käytännössä järjestelmät rakennetaan mitoituksiltaan huomioimaan myös tulevaisuuden tarpeet.

Taloyhtiöille ja kiinteistöyhtiöille sähköautojen latausasemien toteutus alkaa kartoituskäynnillä, jossa tarkastetaan kohteen olemassa olevan infran soveltuvuus latausjärjestelmälle. Kohteiden liittymämitoitukset ja keskusrakenteet saattavat asettaa haasteita latausjärjestelmän suunnitteluun, mutta asiantuntevan suunnittelutiimin avulla löytyy aina oikea ratkaisu.

”Teemme lisäyksiä olemassa oleviin pääkeskuksiin uusien latauskeskuksien liitännöille ja rakennamme kaapelireittejä niin kiinteistön sisälle kuin ulos paikoitusalueille. Maanrakennustyöt tulee suunnitella tarkasti ahtailla ja asfaltoiduilla piha-alueilla. Paikoitushalleissa tulee suunnittelutyössä huomioida kiinteistön rakenteet ja pilarit, jotta toteutus onnistuu suunnitelmien mukaisesti”, kertoo Kettunen.

 

Recharge Finlandin kumppanina Suomen suurimmalla julkisella suurteholatausasemalla

Recharge on Pohjoismaiden johtava latauspisteoperaattori, jolla on 2400 sähköautojen latausasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Rechargen avoin latauspisteverkosto Suomessakin on kovaa vauhtia kasvamassa. Voimatel toimii Rechargen kumppanina koko maan alueella vastaten asennusten teknisestä toteutuksesta.

”Merkittävimpänä yhteistyönä, jonka Recharge ja Voimatel ovat viime aikoina toteuttaneet, on marraskuussa 2021 avattu Juustoportti Kuopio, joka on Suomen suurin julkinen suurteholatauskeskittymä”, kertoo Recharge Finlandin maajohtaja Sami Saarilahti.

”Rechargella on Juustoportin liikepaikalla kuusi suurteholatauspistettä. Kyseessä on kotimaisen Kempowerin suurteholatauslaitteisto. Samalla kyseessä oli Rechargen ensimmäinen läpiajettava latauspaikka, jossa laturit on sijoitettu saarekkeiden päälle. Laitteiston asennuksesta vastasi kumppanimme Voimatel, ja yhteistyö sujui tässäkin kohteessa moitteettomasti.”

Rechargen latausasemien lisäksi Juustoportti Kuopion liikenneaseman latauskeskittymästä löytyy vielä 12 Teslan Supercharger-latausasemaa. Suomen suurin suurteholatauskeskittymä on useine nopeine latauspisteineen tärkeä pysähdyspaikka etelästä pohjoiseen suuntautuvan liikenteen varrella.

 

Energiapalveluja puhtaampaan huomiseen

Uusia laitetoimittajia tulee latausjärjestelmien markkinoille jatkuvasti ja tekniikka kehittyy. Varsinkin pikalataukseen liittyvien järjestelmien rakenteet ovat kokonaisuudessaan muuttuneet viime vuosina. Pikalatausjärjestelmissä on erilliset tehoyksiköt, joista kaapeloinnit tehdään satelliittilatauspisteille.

”Voimatelin energiapalveluissa panostetaan siihen, että pysymme kehityksen mukana kokonaisvaltaisesti, ja näin pystymme tarjoamaan palveluita asiakkaillemme myös tulevaisuudessa. Energiaan ja sen käyttöön liittyvät asiat ovat tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, mikä antaa meille hyvät mahdollisuudet olla mukana rakentamassa puhtaampaa huomista”, toteaa Kettunen.

Voimatel tarjoaa energiapalveluja myös aurinkosähköön ja energiankäytön tehokkuuteen sekä optimointiin liittyen. Tämä tarjoaa kehittyvän ja mielenkiintoisen pelikentän hiilineutraalia yhteiskuntaa rakentavien palvelujen tuottajana.

 

Tutustu energiapalveluihimme ja kysy lisää

Rechargesta lisää täältä.