Yhteistyö Pori Energia Sähköverkkojen kanssa jatkunut sujuvasti uudella sopimuksella

Pori Energia sähköverkot ja Voimatel varmistavat yhteistyössä turvallisen ja luotettavan sähkön siirron ja jakelun Porin alueella.
Kuvassa (vas.) Matti Kuusinen, Sanna Syysmäki, Petri Lehikoinen, Pekka Ohrankämmen, Mika Mäkinen, Tommi Mäkinen, Sami Kervinen, Jussi Järvinen, Jari Hakulinen, Tuomas Kallioinen.

 

Voimatel ja Pori Energia Sähköverkot ovat tehneet yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan jakeluverkon rakentamis- ja kunnossapitotöissä. Alkuvuodesta allekirjoitetun uuden sopimuksen mukaisesti Voimatel vastaa jakeluverkon rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä Porin kaupungin ulkovalaistusverkkojen rakennusprojekteista vuoden 2025 loppuun saakka. Sen jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana seuraavien viiden vuoden ajan. Jo aiemmin solmittu sopimus Pori Energia Sähköverkkojen sähköasemien kunnossapitotöistä jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka.

”Voimatel on pääsopimuskumppanimme verkon rakennustehtävissä sekä sähköasemapuolella. Yhteistyömme on joustavaa ja haluamme panostaa pitkäjänteiseen toiminnan kehittämiseen. Voimatelilla on vahva toimintakapasiteetti alueella, mikä on parantanut sopimuksen mukaisen toiminnan kehittymistä”, mainitsee Pori Energia Sähköverkkojen toimitusjohtaja Pekka Ohrankämmen.

Voimatelin sähköverkkojen palveluliiketoiminnan päällikön Sami Kervisen mukaan uusi sopimus toi mukanaan muutoksia, mutta tekeminen jatkuu pääpiirteissään samana.

”Yhteistyömme lujittuessa työmäärämme on kasvanut ja haemmekin nyt lisää työvoimaa sopimuksen hoitoon. Pitkäaikainen yhteinen kehitystyö niin jakeluverkko- kuin sähköasematöissä jatkuu edelleen.”

Uuden sopimuksen mukaiset työt ovat käynnistyneet hienosti suunnitelmien mukaan. Pori Energia Sähköverkkojen kehityspäällikkö Jussi Järvinen kertoo edellisen sopimuskauden menneen erinomaisesti ja töitä on jatkettu käytännössä lennosta siitä, mihin on jääty.

”Meillä on ollut hyvä yhteistyö kaikilla rintamilla. Olemme startanneet myös jakeluverkon suunnittelutyöt Voimatelin kanssa, ja paikallisena toimijana Voimatel pystyy hoitamaan mutkattomasti. Voin vilpittömästi sanoa, että Voimatelin kanssa on ilo tehdä töitä.”

”Sopimusmuutos on mennyt jouhevasti aiemman yhteisen tekemisen pohjalta. Olemme päässeet heti aloittamaan isoimmat rakentamiskohteet ja kaivuutyöt ovat lähteneet hyvin käyntiin. On hienoa, että olemme saaneet myös jakeluverkon tietoliikenteeseen liittyviä töitä hoidettavaksi. Yhteistyö toimii ja se on joustavaa tekemistä puolin ja toisin”, sanoo Voimatelin sähköverkkojen Lounais-Suomen tiimipäällikkö Tommi Mäkinen.